2010-luku

2010-luvulla olemme panostaneet perhekahvilatoimintaan ja järjestäneet yhdessä järjestöjen, yrittäjien ja kunnan kanssa kaikille avoimen kevättapahtuman tai syyspuolella Joulumessut. 

Lisäksi olemme saaneet nauttia useista hienoista muskareista, jotka ovat olleet todella suosittuja. 

Myös teatteriesitysten hankkiminen Uuraisille on ollut vuosittain ohjelmassamme. 

Vuosina 2017-2019 paikallisyhdistyksemme toteutti Aikuisten oikeesti- ruuhkavuosissa rämpivien vanhempien hyvinvointihankkeen, jonka puitteissa järjestimme erilaisia tapahtumia. Hanke toteutettiin pääosin Jyväsriihen leader-rahoituksen turvin.

Halusimme tarjota vanhemmille, myös itsellemme mahdollisuuksia erilaisiin henkistä hyvinvointia ja sitä kautta jaksamista kohentaviin tapahtumiin täällä Uuraisilla. Hanke poikkeaa selvästi perustoiminnastamme, joksi on perhekahvilan lisäksi muodostunut erilaisen lastenkulttuurin tuominen kaikkien uuraislaisten perheiden saavutettavaksi. Hanke käynnistyi Ämpärihumpalla, jonka messutyyppisessä tapahtumassa esittäytyi noin 20 hyvinvointialan yrittäjää ja toimijaa. Seuraavaksi oli psykologi Miia Viirun vetämä Henkinen hyvinvointi ruuhkavuosien pyörityksessä ja pariterapeutti Pekka Puukon Tangoon tarvitaan kaksi –parisuhdeilta, joista jäi järjestäjille tunne, että jokainen osallistuja todella halusi tulla paikalle.Loppukesästä 2017 oli Mandala Wus-shin Art –maalauskurssin vuoro, johon vetäjäksi saatiin Tiedostamaton maalausprosessissa –aiheesta väitellyt Asta Sutton. Kurssi toi monelle pintaan vanhemmuuden kipukohtia ja omia vahvuuksia, joita moni ei ollut tullut ajatelleeksikaan.
Syksyllä vuorossa oli pitkään odotettu ja toivottu työnohjaaja ja valmentaja Leena Aijasahon vetämä Enneagrammikoulutus Meitä on moneksi Marjoniementilalla.

Keväällä 2018 saimme vieraaksi Maaret Kallion, jonka nimen perään voi lisätä ainakin seuraavat nimikkeet: psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, työnohjaaja, tietokirjailija, Lujasti lempeä -blogisti. Maaret Kallion luentopari Armoa arkeen linkittyi luontevasti Uuraisten kunnan 150-vuotisjuhlavuoteen ja olikin MLL:n paikallisyhdistyksen lahja 150-vuotiaalle Uuraisten kunnalle ja sen työntekijöille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille.

Hankkeen päätöstapahtuma pidettiin Marjoniemen tilalla yhteisten kotikutsujen merkeissä lokakuussa 2018. Paikalla kauniissa maalaismiljöössä oli tuote-esittelijöitä. 

Kirjallisena tuotoksena hankkeessa syntyi esite uuraislaisten lapsiperheiden palveluista, joka jaettiin jokaiseen kotiin syksyllä 2018. Tavoitteena on päivittää esitteen tietoja vuosittain. Esite löytyy pdf-muodossa mm. Uuraisten kunnan nettisivuilta  http://uurainen.fi/uploads/aapinen_netti.pdf